Ruoka-apu
Mannatuvalla jaetaan kauppojen ylijäämäruokaa ja koululta jäänyttä ruokaa. Ruoka-apu on tarkoitettu Muuramen kunnan asukkaille. Se on asiakkaille ilmaista. Ruokakassin saa hakea yhden kerran viikossa valitsemanaan päivänä. Ruokajakopäivinä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin on klo 9.45 alkaen tarjolla maksutonta aamupuuroa ja kahvia. Varsinainen ruokajako tapahtuu klo 10.00-11.00. Ruokajakojen lisäksi perjantaisin klo 18.00–18.30 on erilliset leipäjaot, josta saa hakea leipää ruokakassin lisäksi. Lisäksi kuukauden viimeisenä lauantaina klo 10.00-10.30 on ylimääräinen leipäjako, josta voi myöskin hakea leipää.
Jos ruokajakoajat ovat sinulle mahdottomia työn tai muun syyn vuoksi, ota yhteyttä diakoniatyöntekijään. Tulotietoja ei kysytä saadakseen ruokaa, mutta jokaisen on käytävä keskustelu diakoniatyöntekijän kanssa ensimmäisen 3 kk:n sisällä. Näin pyritään varmistamaan, että ruuanhakijalla on kaikki tuet, mitkä hänelle kuuluvat. Lisätietoja diakoniatyöntekijöiltä Hanna Forsman p. 050-5943 226 ja Kirsti Kataikko p. 050-5943 225
Ruokapankille ei saa tulla flunssaoireisena.

Vapaaehtoistoiminta
Mannatuvalla toimii yli 40 ihanaa vapaaehtoista. Vapaaehtoisten työtehtävinä ovat ylijäämäruoan haku kaupoista ja koululta, ruoan lajittelu ja pakastaminen, ruoan jako asiakkaille, kahvin ja puuron keitto, hartauden pito, siivoaminen ja seurustelu asiakkaiden kanssa sekä monet muut tehtävät. Vapaaehtoiset voivat itse valita, mitä haluaisivat tehdä. Tehtäviin saa perehdytyksen. Vapaaehtoisille järjestetään myös virkistystoimintaa. Jos haluat vapaaehtoistyöhön, ota yhteyttä diakoniatyöntekijöihin tai Mannatuvan kehittäjään.

Kuntouttava työtoiminta
Mannatuvalle on mahdollista hakea kuntouttavaan työtoimintaan. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille henkilöille. Tavoitteena on tukea henkilön elämänhallintaa ja toimintakykyä sekä edistää työllistymistä.
Kuntouttava työtoiminta perustuu lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta. Siitä sovitaan TE-toimiston, kunnan palveluohjaajan ja asiakkaan kanssa yhdessä laaditussa aktivointisuunnitelmassa. Työtoiminta ei tapahdu työsuhteessa eikä se korvaa virka- tai työsuhteessa tehtävää työtä. Työtoiminnan jakso on kerrallaan vähintään kolme kuukautta. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistutaan sopimuksen mukaan 1 – 4 päivänä viikossa 4 – 8 tuntia päivässä. Työtoiminnan aikana asiakkaalle maksetaan työttömyysetuus ja kulukorvaus. Jos olet kiinnostunut kuntouttavasta työtoiminnasta Mannatuvalla, keskustele asiasta omaohjaajan kanssa. Voit olla myös yhteydessä kuntouttavasta työtoiminnasta Mannatuvalla vastaavaan Kirsi Myyrään p. 040 352 5662 (parhaiten tavoitettavissa ma, ke ja pe klo 8-14).
Kuntouttavasta työtoiminnasta on laadittu omavalvontasuunnitelma. Löydät sen alta.